Tässä listattuna toivottuja ominaisuuksia, joita tullaan lisäämään Kuntokantaan tulevaisuudessa (kunhan allekirjoittanut kiireiltään joku kaunis päivä ehtii):
- Mulle ois älyttömän järkevä systeemi, kun voisi lukea joidenkin tiettyjen treenipäiväkirjaa ja antaa tottakai lukuoikeudet omaan. Ja sitten vielä kun olisi sellainen systeemi, että voisi tehdä harjoitusohjelmia joillekin nimimerkeille, joiden olisi sitten vaan helppo täyttää spesifit tulokset joka treenistä.
- Olis kiva, jos käyttäjä voisi verrata tuloksiaan määrittelemäänsä verrokkiryhmään. Esimerkiksi 35-vuotias miespuolinen käyttäjä voisi haluta verrata omia tuloksiaan muihin 30-40 vuotiaisiin miehiin.
- Kuntokanta pistäisi mailihälytystä laiskalle liikkujalle - tai huonomuistiselle kuntokannan päivittäjälle. Tämä tietenkin niin, että oletuksena käyttäjille ei sähköpostia lähetetä. Ainoastaan silloin, jos käyttäjä erikseen määrittelee haluavansa hienovaraista elektronista motivointia.
- Eli toiveena olisi sellainen, kun harvoin koko lenkkiä tulee mäiskittyä samalla tahdilla, että yhteen lenkkiin olisi mahdollista merkitä useampi tehoalue, esim. ensin verryttely ka.sykkeellä 125, sitten vk:ta sykkeellä 165 ja lopuksi taas verryttelyä. Koko lenkin keskisyke kun ei ihan kuvaa tuollaista treeniä.
- Tuota viikkoraporttia ajatellen olisi hyvä, jos olisi käytettävissä (systeemin puolesta, eikä itse kikkaillen tehty) huomautus/muistiinpano -kenttä (jonka voisi tulostaa hae-komennolla saatavaan/viin viikkoraportteihin.
Kaavio, jossa aerobiset treenit laitetaan (nopeus,keskisyke)-koordinaatistoon. (lisätty 23.09.2007)Olisi mukava, jos aerobisia treenejä pystyisi määrittelemään tyyliin: rullaluistelu, juoksu jne. Lisäksi kaipaisin kaaviotyyppiä, jossa listattaisiin liikuttu matka kilometreissä. (lisätty 22.09.2007)Haku-toiminnolla olisi kiva saada tietyn aikavälin treeneistä myös yksityiskohtaisempi tulostus. Eli siis esim. punttitreeneistä kaikki liikkeet näkyvissä. Siitä voisi sitten tulostella henkilökohtaiseen arkistoon ja säilöön jälkipolville. (lisätty 21.09.2007)
Mikäli listasta puuttuu jokin sinulle tärkeä ominaisuus, voit pyytää sellaisen lisäämistä täältä:
Palaute & Pyynnöt. Yhtiö tekee mitä kerkiää/jaksaa.